Siirry sisältöön
Visit Parikkala

Esitä kysymyksesi kuntavaaliehdokkaille kuntavaalipaneeleissa

12.3.2025 Uutiset

Parikkalalainen! Esitä kysymyksesi kuntavaaliehdokkaille!

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 2. huhtikuuta ja vaalit huipentuvat varsinaiseen äänestyspäivään 13. huhtikuuta. Nyt on aika pohtia, mitä olet aina halunnut kysyä kuntavaaliehdokkailta. Siihen on nimittäin nyt mahtava tilaisuus!

Parikkalan kunta järjestää kaksi kuntavaalipaneelia, joista ensimmäinen on Harjulinnassa 29.3 ja toinen Akonpohjassa Saaren palvelutalolla 31.3 (kellonajat tarkentuvat myöhemmin). Ja kutsumme tottakai kuntalaiset mukaan miettimään vaalipaneelien sisältöjä. Myös nuorten toimikunnalla ja vanhus- ja vammaisneuvostolla on mahdollisuus valmistella kysymyksiä. Kysymyksiä voi toimittaa 23.3. saakka alla olevan linkin kautta.

Puolueet ja ryhmät nimeävät itse vaalipaneeleihin omat edustajansa. Vaalipaneeleita voi tulla seuraamaan paikan päälle ja lisäksi molemmat paneelit myös mahdollisuuksien mukaan striimataan, joten kuntalaiset voivat seurata tilaisuuksia suorana etänäkin.  

Vaalipaneelien kysymysten esittäjinä toimivat kunnanjohtaja Mervi Pääkkö ja elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen.

Lähetä kysymyksesi tästä linkistä https://link.webropolsurveys.com/S/9D6FF20016723260