Siirry sisältöön
Visit Parikkala

Te-palvelu uudistus ja Laptuotesäätiön toiminnan lakkaaminen

12.12.2024 Uutiset

Laptuotesäätiön tekemä päätös toimintansa lakkaamisesta Parikkalassa, on herättänyt kuntalaisissa huolta. Pyrimme tässä vastamaan eniten herättäneisiin kysymyksiin.

Miksi emme enää rahoita Laptuotesäätiön toimintaa?

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille ja nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Uudistuksen myötä Suomeen muodostuu 45 kuntien muodostamaa työllisyysaluetta, jotka vastaavat hallinnollisesti palveluiden järjestämisestä. Resurssien ja palveluiden turvaamiseksi työvoimapalveluita järjestävän työllisyysalueen on kuitenkin koostuttava vähintään 20 000 henkilöstä ja siksi Etelä-Karjalan kunnat ovat perustaneet kuntien yhteisen Etelä-Karjalan työllisyysalueen, jonka vastuukuntana on Lappeenrannan kaupunki.

Uudistus on historiallisen laaja, koko kuntakenttää koskeva uudistus, joka on vaatinut kunnissa monialaista varautumista sekä valmistautumista. Työvoimaviranomaisen tehtävä on järjestää julkiset työvoimapalvelut mm. työnvälityksen, neuvonnan, valmennuksen, työvoimakoulutusten sekä muutosturvakoulutusten osalta. Vuoden vaihteen jälkeen kunnat järjestävät siis työllisyyspalvelut osana peruspalveluitaan, samaan tapaan kuin se järjestää esimerkiksi sivistyspalvelut (eli päiväkotien, peruskoulujen ja lukioiden toiminnan).

Parikkalan kunnan linjaus olla rahoittamatta Laptuotesäätiön toimintaa liittyy siis vuoden 2025 alussa voimaan tulevaan lakimuutokseen. Vuonna 2024 olemme rahoittaneet toimintaa noin 81 000 eurolla.

Miksi TE-uudistus tehdään?

Uuden lain tahtotilana on edistää työllisyyttä, tuoda palvelut lähemmäksi asiakkaita ja tuoda lisää uusia keinoja yritysten työvoimapulan ratkaisemiseksi. Kunnilla on hyvät lähtökohdat tarjota asiakkailleen kohdennettuja ja paikallisiin työmarkkinoihin soveltuvia palveluita. Kunnat osallistuvat myös entistä enemmän työttömyysetuuksien rahoittamiseen.

Mikä muuttuu?

Yksittäisen kunnan rahoitusosuus muuttuu sekä työttömyyden määrän että pituuden mukaan. Mitä pidempään yksittäisen henkilön työttömyys kestää, sitä isomman osan kunta joutuu etuuskuluista maksamaan. Työttömyysetuuksien rahoitusvastuu on peruskunnilla, vaikka palveluita hoitaisi kuntien puolesta työllisyysalue. Uudella työttömyysturvavastuulla eli nk. kannustinmallilla kuntia ohjataan ja kannustetaan huolehtimaan työllisyydestä sekä järjestämään palvelut mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Vuoden 2024 loppuun saakka kunnan ei siis tarvitse maksaa kuntaosuutta työmarkkinatuesta, jos työttömälle järjestetään esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa. Vuoden 2025 alusta maksuvastuu poistuu vasta silloin, kun työtön työllistyy avoimille työmarkkinoille. Jatkossa palkkatuki ei enää kerrytä työssäoloehtoa, paitsi tiettyjen erityisryhmien, kuten yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien ja alentuneen työkyvyn henkilöiden osalta.

Työmarkkinatuen rahoituksen lisäksi kuntien vastuu laajenee myös perus- ja ansiopäivärahan perusosan rahoitukseen kaikkien yli 100 päivää työttömän olleiden osalta. Vuoden 2025 alusta alkaen kaikki työttömät työnhakijat tulevat kuntien maksuvastuulle jo 100 työttömyyspäivän jälkeen. Uudistuksen jälkeen kuntien työttömyysetuuksien kuntakustannukset eivät poistu työttömän osallistuessa aktivoiviin työvoimapalveluihin, kuten kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun. Laptuotesäätiön toiminta sellaisenaan kuin se on ollut, ei vähennä kunnan työttömyysetuuksien rahoitusvastuuta, siksi olemme joutuneet miettimään myös kunnan roolia tulevaisuudessa.

Mitä vuoden vaihteen jälkeen?

Rahoitusmallin uudistuksen myötä kunnan palkkatuettu työllistäminen loppuu ja työllisyyden hoidossa aiemmin olennainen työkalu työllisyyden edistämisessä lakkaa. Jatkossa kunta voi hyödyntää palkkatukea ainoastaan osatyökykyisten ja yli 60-vuotiaiden työllistämisessä. Parikkalan kunnan työllisyyspalveluiden toiminnassa korostuu jatkossa etenkin työelämään suuntaavat palvelut ja elinkeinopalveluita vahvistavat palvelut. Nämä rakennetaan tukemaan Lappeenrannan kaupungin vastuulla vastuukuntana olevan työvoimaviranomaisen tehtäväkenttää ja täydentämään osaltaan henkilö- ja työnantaja-asiakkaiden palveluita.

Tavoitteena on rakentaa saumattomampaa yhteistyötä kunnan elinkeinopalveluiden, paikallisten yritysten ja muiden työelämätoimijoiden kanssa. Omassa kunnassa tunnetaan paikallinen tilanne ja voidaan reagoida tarpeisiin joustavammin. Riittävän ja osaavan työvoiman saatavuus luo pohjan koko alueen yrityksille sekä sen myötä alueen elinvoimalle. Omassa kunnassa tunnetaan myös paikallinen tilanne parhaiten ja voidaan reagoida tarvittaviin tarpeisiin joustavammin.

Kunnan elinvoiman kannalta on tärkeää, että niin nykyisiin kuin mahdollisiin tuleviin yrityksiin on tarjolla riittävästi osaavaa työvoimaa. Siksi palkkaamme oman työllisyysohjaajan ja teemme yhteistyötä Rautjärven ja Ruokolahden kuntien kanssa entistä voimakkaammin työllisyyden hoidossa.

Työllisohjaajana tulee aloittamaan 13.1.2025 Eija Europaeus, joka tuntee jo valmiiksi paikkakunnan, asiakkaat ja yrityskentän pitkään Laptuotesäätiön palveluksessa olleena. Kukaan ei siis jää yksin eikä tyhjän päälle.

Lisätietoja uudistuksesta tai mieltä askarruttavista asioista saat joko kunnanjohtajalta tai elinvoimapäälliköltä. Tiedotamme vielä lisää aiheesta viikolla 51.

Kunnanjohtaja
Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250

Elinvoimapäällikkö
Heikki Pietarinen
puh. 044 781 1901