Siirry sisältöön
Visit Parikkala

Heili-kirjastokimppa päivittää kirjastojärjestelmänsä syksyn 2024 aikana

27.8.2024 Kirjasto

Eteläkarjalainen Heili-kirjastokimppa siirtyy uuteen kirjastojärjestelmään syksyn 2024 aikana. Nykyinen Axiell Aurora -ohjelmisto korvataan uudella Axiell Quria -ohjelmistolla. Muutoksen taustalla ovat nykyisen järjestelmän rajoitukset, ja tarve kehittää kestävämmin kirjaston palveluja. Samassa yhteydessä verkkokirjaston julkaisualustaksi otetaan Axiell Arena.

Muutos koskee kaikkia Etelä-Karjalan Heili-kirjastoja, joihin kuuluvat Imatran ja Lappeenrannan kaupunginkirjastot sekä Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren kunnankirjastot.

Muutoksen aikataulu ja vaikutukset
Uuden ohjelmiston käyttöönoton vuoksi kirjastopalveluihin tulee noin kahden viikon käyttökatko. Kaikki kirjastojen palvelut omatoimijärjestelmineen ja verkkokirjastoineen ovat poissa käytöstä 3.–17.12. Lähempänä muutosta lainojesi eräpäivä muutetaan automaattisesti pidemmäksi siten, että se ylittää käyttökatkon. Muutos ei vaikuta valtakunnallisen E-kirjaston toimintaan. Mikäli aikataulut muuttuvat, tiedotamme siitä virallisia kanavia pitkin. Seuraa oman kirjastosi ja kuntasi viestintää.

Verkkokirjaston vaihto
Ohjelmistomuutoksen myötä Heili-kirjastokimppa vaihtaa myös verkkokirjastoa. Siirrymme Finna-pohjaisesta verkkokirjastosta Axiell Arena -verkkokirjastoon. Muutoksella ei ole vaikutusta varauksiisi, vaan ne siirtyvät uuteen järjestelmään automaattisesti. Sen sijaan lainaushistoriasi ei siirry kirjastojärjestelmästä toiseen, vaan uusi järjestelmä aloittaa tallentamisen alusta.

Julkaisemme ohjeet lainahistorian talteen ottamiseen syyskuun aikana ja lisäämme linkityksen tähän uutiseen. Voit myös käydä katsomassa Lastu-kirjastokimpan julkaiseman lainaushistorian tallennusohjeen tästä linkistä: Lainaushistorian tallentaminen (lahti.fi). Apua tallentamiseen voit aina pyytää myös omasta kirjastostasi.

Tukea ja lisätietoja
Voit olla yhteydessä lähikirjastoosi, jos sinulla on kysyttävää järjestelmäuudistuksesta. Tiedotamme asiakkaitamme säännöllisesti muutoksen etenemisestä. Heili-kimpan Facebook-sivu ”Heili-kirjastot” jakaa sosiaalisen median kautta informaatiota. Kukin kunta päivittää muutostiedotettaan omilla tai kirjastonsa verkkosivuilla. Lappeenrannan kaupunginkirjasto tiedottaa muutoksesta uutiskirjeessään ja verkkosivuillaan sosiaalisen median lisäksi.

Kysymyksiin vastaavat sähköpostitse myös Lappeenrannan kaupunginkirjaston kokoelmapäällikkö Kirsi Savolainen, kirsi.savolainen@lappeenranta.fi tai kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen, marja.huuhtanen@lappeenranta.fi.