
LUMOAVA- hanke
LUMOAVA- luonnon monimuotoisuus maaseudun voimavarana.
Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisessä LUMOAVA-hankkeessa parannetaan luonnon monimuotoisuutta Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Pohjois-Karjalan maakunnissa.
Vuosien 2024-2026 aikana yhdessä kylien ja kuntien kanssa tehdään monimuotoisuustekoja, ja toimijoiden tietämystä, ymmärrystä ja yhteistyötä luonnonmonimuotoisuuteen ja ympäristönhoitoon liittyen lisätään. Työpajoissa ja tapahtumissa osallistujat omaksuvat hyviksi havaittuja toimintatapoja ja käytäntöjä sekä uusia taitoja osaksi omaa elämäänsä.
Käytännön toteutusmuotona ovat yhdessä suunnitellut, kylillä ja taajamissa toteutettavat konkreettiset toimenpiteet luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Hankkeessa toteutetaan konkreettinen monimuotoisuustoimenpide tai -teko vähintään 30 kylän tai muun yhteisön sekä yhdeksän kunnan kanssa. Toinen hankkeen toteutuksen keskeinen elementti on luonnon monimuotoisuutta edistävien tekojen toteuttamiseen liittyvän tutkimustiedon tuominen toimijoiden käyttöön tutkimustietoon pohjaavien monimuotoisuustoimenpiteiden toteuttamisen kautta, sekä tehtyjen käytännön tekojen vaikutusten arviointi ja analysointi sekä tulosten levittäminen.
Hankkeen toteuttaminen koostuu kahdesta työpaketista;
- Kyläpaketti, jossa kylien ja maaseudun yhteisöjen kanssa tehdään konkreettisia
monimuotoisuustekoja ja esitetään tutkimukseen perustuvaa tietoa niiden vaikutuksista - Kuntapaketti, jossa kirkonkyliä ja taajamia aktivoidaan toimenpiteisiin ja kunnille tarjotaan tietoa ja tukea lumo -työssä ja toimijoiden motivoimisessa
Hankkeen päähakija on Maaseudun Sivistysliitto ja hankekumppani Suomen ympäristökeskus SYKE. Hanke saa rahoituksen Euroopan maaseuturahastosta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 698 014,50 €, siihen on saatu 100 % tuki Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten kautta.
Lue lisää
LUMOAVA – Msl
Lisää luonnon monimuotoisuustekoja kylille ja kuntiin – Maaseutu.fi
LUMOAVA – luonnon monimuotoisuus maaseudun voimavarana – Maaseutuverkosto

Hankkeeseen liittyvät tapahtumat
Parikkalan kunta on mukana LUMOAVA-hankkeen kuntapaketissa, jossa kirkonkyliä ja taajamia aktivoidaan toimenpiteisiin ja kunnille tarjotaan tietoa ja tukea lumo -työssä ja toimijoiden motivoimisessa.

Tapahtuma, jonka järjestävät Maaseudun Sivistysliitto / Ympäristö ja Parikkalan kunta
Paikka: Parikkalan tori
Tervetuloa mukaan tekemään hyönteishotelleja ja tutustumaan pihaluonnon monimuotoisuuteen!
Parikkalan torilla järjestetään klo 16–18 pop up-työpaja, johon voi tulla tekemään oman hyönteishotellin tai hakea tarvikkeet mukaan ja tehdä hotellin kotona. Hyönteishotellien avulla voi helposti edistää luonnon monimuotoisuutta, sillä ne tarjoavat tärkeitä pesäpaikkoja muun muassa erakkomehiläisille.
Työpajan jälkeen jatkamme klo 18–20 monimuotoisuuskävelylle, jossa tutustumme pihaluonnon monimuotoisuuteen Suomen ympäristökeskuksen erityisasiantuntija Riku Lumiaron johdolla. Saat tietoa muun muassa siitä, kuinka omaa pihaa voi muuttaa luonnon monimuotoisuutta tukevaksi paikaksi.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton eikä ilmoittautumista tarvita. Mukaan et tarvitse muuta kuin iloisen mielen ja säänmukaisen vaatetuksen!
Päivän järjestää Parikkalan kunta yhdessä Maaseudun Sivistysliiton kanssa. Tilaisuus on osa Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttamaa LUMOAVA – Luonnon monimuotoisuus maaseudun voimavarana -hanketta. Sen tavoitteena on parantaa luonnon monimuotoisuutta konkreettisten tekojen avulla, tutkimustietoa apuna hyödyntäen.