Siirry sisältöön
Visit Parikkala

Helenansaaren tilat on tarkoitettu kulttuuri-, juhla-, edustus- ja kokoustiloiksi. Kunnan omien tilaisuuksien lisäksi tiloissa voidaan järjestää kuntalaisten, järjestöjen sekä yritysten ja niiden työntekijöiden pienimuotoisia tilaisuuksia. Suurempia tilaisuuksia voidaan järjestää ainoastaan ulkoilmatilaisuuksina. 

Saunarakennuksessa on sauna pesutiloineen, n. 15-20 hengen kokoukseen soveltuva takkahuone ja keittiötilat.

Helenansaari sijaitsee keskustan tuntumassa Simpelejärven rannalla. Ajettaessa keskustasta kirkolle avautuu oikealla Simpelejärven lahti – Anitsanlahti – jonka toisella puolella näkyykin Helenansaari. Saareen pääsee lahden jälkeen olevaa Helenansaarenkujaa pitkin. Autotie vie perille.

Sofian (Helenan) saari syntyi ilmeisesti Simpelejärven laskun yhteydessä 1829 – 1834 välisenä aikana. Tuolloin saaren omistivat Ristimäen Rönnholmit.

Sanfrid Hasselqvist vuokrasi saaren ja perusti saarelle sahan ja höyrymyllyn. Ne toimivat saaressa ajalla 1889 – 1892. Toiminta loppui konkurssiin vuonna 1892. Saha purettiin ja siirrettiin pois.
Tämän jälkeen saari toimi veneiden talvitelakkana ja halkovarastona.
20.10.1908 tohtori Johan von Schrowe osti saaren. Schrowe teetätti saarelle tien.

24.5.1909 Schrowet möivät saaren Parikkalan Samarialaisseuralle. Samarialaisseura perusti saarelle sairastuvan (sairaalarakennuksen suurlahjoittajana oli lääkäri Schrowe). Sairaalan vihkiäiset oli vuonna 1910. Sairaala toimi saaressa vuoteen 1920 asti. Schrowe oli vedättänyt kivet kivijalkaa varten sekä teetättänyt rakennuksen perustan. Schrowe lahjoitti seuralle Järvenpäästä myös kolmekamarisen rakennuksen, joka siirrettiin Helenansaareen.

Artturi Helenius osti saaren Samarialaisseuralta 25.4.1921. Helenius myi saaren Lenni Pirjolalle 1934, mutta osti sen myöhemmin takaisin. Heleniuksien taloudenhoitaja Eeva Niemi peri saaren v. 1974 Aini Heleniuksen kuoleman jälkeen. Parikkalan kunta osti saaren Eeva Niemen perikunnalta 4.6.1976. Hinta oli 190 000 mk.

Helenansaaren päärakennuksessa on talvella 1978 – 79 suoritettu peruskorjaus talon entinen luonne säilyttäen.  Talo on pyritty kunnostamaan siten, että se hyvin tuo esille kauppaneuvos ja rouva Heleniuksen elämäntyötä sekä edistää karjalaisen kultuurin vaalimista. 

Päärakennuksessa tapahtuvaa toimintaa tukemaan on talvella 1990 – 91 Helenansaareen rakennettu erillinen saunarakennus, jossa on sauna, takkahuone ja keittiötilat.

Päärakennuksen työhuone ja olohuone on säilytetty kalustoineen entisellään ja makuuhuone on kunnostettu kirjastohuoneeksi, jossa nyt on kirjailija Lempi Jääskeläisen jäämistöstä saatuja kirjoja ja esineitä. Yläkertaan on järjestetty majoitustilat viidelle hengelle.

Suomen Kulttuurirahasto on avustanut kuntaa sekä päärakennuksen korjaustyössä että saunarakennuksen rakentamisessa.

Helenansaaren tilat on tarkoitettu kulttuuri-, juhla-, edustus- ja kokoustiloiksi. Kunnan omien tilaisuuksien lisäksi tiloissa voidaan järjestää kuntalaisten, järjestöjen sekä yritysten ja niiden työntekijöiden pienimuotoisia tilaisuuksia. Suurempia tilaisuuksia voidaan järjestää ainoastaan ulkoilmatilaisuuksina.

Päärakennuksessa on tehty peruskorjauksia vuosina 2001-2002. Rakennus on ikäänsä nähden käyttökuntoinen. Mahdolliset ilman laatuun vaikuttavat tekijät tulee ottaa huomioon kohdetta vuokrattaessa. Vuokranantaja ei vastaa mahdollisista haitoista.

Saunarakennuksessa on sauna pesutiloineen, n. 15-20 hengen kokoukseen soveltuva takkahuone ja keittiötilat.

Päärakennus

Lisää kuvia päärakennuksesta facebook-sivuillamme https://www.facebook.com/people/Parikkalan-kunta/100068424918807/

Saunarakennus

Lisää kuvia saunarakennuksesta facebook-sivuillamme https://www.facebook.com/people/Parikkalan-kunta/100068424918807/

Vuokraus

Helenansaaren päärakennuksen ja saunarakennuksen tiloja vuokrataan yhdessä tai erikseen.

Vuokrausvarausta tehtäessä tulee ilmoittaa tilaisuuden luonne sekä tilaisuuden vastuuhenkilö. Vuokrauksesta tehdään kirjallinen vuokrasopimus, johon vuokran ja vuokrausehtojen lisäksi merkitään em. tilaisuuden vastuuhenkilö.

Päärakennus voi olla kovilla pakkasilla viileähkö.

Vuokralaisen tulee käyttää Helenansaaren tiloja huolellisesti noudattaen vuokrausehtoja.

Osoite: Helenansaarenkuja 4, 59100 Parikkala

Ota yhteyttä

Äikää Mari
Toimistosihteeri
Kupiainen Merja
Taloussihteeri