Siirry sisältöön
Visit Parikkala

Sahanrannan venepaikkoja 1-60 korjataan kaivinkoneella heinäkuun puolessa välissä

4.7.2022 Tiedotteet

Parikkalan Sahanrannan venepaikkoja 1–60 korjataan kaivinkoneella heinäkuun puolessa välissä. Urakka alkaa alustavasti 18.7.2022 ja siihen kuuluu venepaikkojen tasaaminen, vesikasviston poisto sekä ilmiselvien roskien poisto. Urakan kesto on arviolta alle viikon. Jos venepaikallanne on edellisen omistajan tavaroita, pyydämme teitä ilmoittamaan siitä, niin saamme vietyä nekin pois.

Kehotamme siirtämään venettänne ja mahdollista venepaikan laituria ja venetelinettä viimeistään 17.7.2022 esimerkiksi Harjulinnan rantaan (ohessa karttakuva) tai omavalintaiseen paikkaan. Harjulinnan uimarannassa ei ole kiinnityspaikkoja, joten veneen omistaja huolehtii itse veneen kiinnittämisestä.


Mikäli sinulla ei ole mahdollista siirtää venettä pois venepaikaltasi, niin huomioithan että voimme siirtää venettäsi huoltotoimenpiteiden aikana veneen kiinnityslaitteen sallimissa rajoissa. Mikäli veneiden, laiturien, venetelineiden yms. siirto ei ole mahdollista, emme tee huoltotoimenpiteitä venepaikallasi. Parikkalan kunta ei vastaa veneiden tai oheislaitteiden siirtoon liittyvistä ongelmista, häiriöistä ja kiinnityksestä.

Kuva: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka

Lisätietoja:
Tekninen toimisto
Maarit Matikainen
kesätyöntekijä RI op.
puh. 040 464 2673