
Nuorten työllistämiseen tarkoitettujen kesätyösetelien haku alkaa 1.2.2023
Etelä-Karjalan OP ja Parikkalan kunta myöntävät yhteensä 25 kesätyöseteliä v. 2003-2009 syntyneiden parikkalalaisten nuorten työllistämiseen.
Nuorten kesätyöseteleiden jako alkaa Etelä-Karjalassa helmikuun alussa
Setelin arvo on noussut: tulevana kesänä setelin avulla työllistynyt nuori saa palkkaa 500 euroa.
Kesätyöseteleiden jakaminen alkaa Etelä-Karjalan kunnissa 1. helmikuuta.
Setelin arvo on 350 euroa, mikä on 50 euroa enemmän kuin viime vuonna. Setelillä työllistyvälle nuorelle maksettava palkka on 500 euroa. Myös palkan määrä on noussut viime vuodesta.
- Setelin arvoa on nostettu, sillä elinkustannukset ylipäätään ovat nousseet. Nousu on haluttu nimenomaan ohjata nuoren palkkaan, ohjaamoneuvoja Johanna Mäkinen Imatran Ohjaamosta kertoo.
Setelin velvoittama työmäärä on 60 tuntia.
Jaettavana yli 700 seteliä
Etelä-Karjalassa jaetaan yhteensä 717 seteliä. Jaossa on kahdenlaisia seteleitä: osa seteleistä on kuntien omia seteleitä, osa Etelä-Karjalan Osuuspankin sekä Luumäen Osuuspankin seteleitä.
Kaikki setelit ovat saman arvoisia.
Osuuspankin setelin voi jokaisessa kunnassa saada vuosina 2006–2008 syntynyt nuori. Kuntien omissa seteleissä ikähaitarit ovat seuraavat:
- Lappeenranta 1994–2008
- Luumäki 1994–2008
- Imatra 2003–2009
- Ruokolahti 2003–2009
- Rautjärvi 2003–2009
- Parikkala 2003–2009
Taipalsaarella jaossa on ainoastaan Osuuspankin seteleitä.
Seteleiden jakelu Imatralla ja Lappeenrannassa
Setelit jaetaan keskitetysti Lappeenrannan ja Imatran Ohjaamoiden kautta.
Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan setelit jaetaan Imatran Ohjaamosta. Seteliä voi hakea sähköisesti tästä linkistä.
Lappeenrannan, Taipalsaaren ja Luumäen setelit jaetaan puolestaan Lappeenrannan Ohjaamosta.
- Periaatteena on, että nuori työllistyy ensisijaisesti oman kuntansa sisällä. Tästä voidaan kuitenkin poiketa harkinnanvaraisesti, ohjaamonuorisotyöntekijä Nina Laine Lappeenrannasta kertoo.
Hakuohjeet ja setelien myöntämisperusteet löytyvät täältä.
Lisätietoja:
Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala:
Ohjaamoneuvoja Johanna Mäkinen, Imatran kaupunki, johanna.makinen@imatra.fi, p. 020 617 7277
OP Etelä-Karjala:
Yhteyspäällikkö Vesa Surakka, vesa.surakka@op.fi
Parikkalan kunta: vt. elinkeinojohtaja Taina Tolkki, taina.tolkki@parikkala.fi, p. 044 781 1901.