PLA_77197057.jpg
Etusivu / Palvelut / Tekniset palvelut / Ympäristötoimi / Ympäristöilmoitus/meluilmoitus
Palvelut

Ympäristöilmoitus/meluilmoitus

Toiminnanharjoittaja, jonka toiminta voi aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, on velvollinen tekemään toiminnastaan kirjallisen ilmoituksen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Melu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. Erityisesti louhinnasta, murskauksesta ja paalutuksesta tulee tehdä ilmoitus. Ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Imatran Seudun Ympäristötoimi. Jos toiminta ulottuu usean kunnan alueelle, ympäristöilmoitus tehdään ELY-keskukselle.

Toimi näin

Melu- ja tärinäilmoitus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Kunta käsittelee ilmoituksen ja antaa tarpeelliset määräykset, joita ilmoituksen tekijän on noudatettava.

Yhdellä melu- ja tärinäilmoituksella voidaan ilmoittaa useampia tapahtumia.

Kenelle ja millä ehdoin

Ilmoitusta ei tarvitse tehdä toiminnasta, johon on haettu ympäristölupa.

Yksityishenkilöiltä ei edellytetä ympäristöilmoituksia näiden omaan talouteen liittyvistä toimista.

Imatran seudun ympäristötoimi

Imatran seudun ympäristötoimi hoitaa Imatran, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden alueella kunnille kuuluvat ympäristönsuojelun.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Tausta ja lainsäädäntö

Toiminnanharjoittaja, jonka toiminta voi aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, on velvollinen tekemään toiminnastaan kirjallisen ilmoituksen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Melu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. Erityisesti louhinnasta, murskauksesta ja paalutuksesta tulee tehdä ilmoitus. Jos toiminta ulottuu usean kunnan alueelle, ympäristöilmoitus tehdään ELY-keskukselle.

Ympäristönsuojelulaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140527

Palvelun toteuttaa

Imatran Seudun Ympäristötoimi

Liittyvät palvelut

Vesiliikennelain mukainen lupa

Kaikilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan kilpailuun tai harjoitukseen tarvitaan yleensä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa.

Katso tiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta

Ympäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä ympäristöviranomaiselle

Katso tiedot

Maa-ainesten ottamiseen liittyvä ilmoitus ja luvat

Maa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitset erillisen luvan.

Katso tiedot
Takaisin ylös
Copyright © Parikkalan kunta 2017