PLA_77197057.jpg
Etusivu / Palvelut / Tekniset palvelut / Kaavoitusasiat / Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
Palvelut

Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen

Kunnan oman rakennuttamistoiminnan ja muun rakentamisen ohjauksella pyritään hyvän ja käyttäjien tarpeita palvelevan, terveellisen, turvallisen ja viihtyisän sekä sosiaalisesti toimivan ja esteettisesti tasapainoisen elinympäristön aikaansaamiseksi, kestävän kehityksen periaatteilla.

Kaavoituksen vastuuhenkilönä ja koordinoijana toimii rakentamispäällikkö yhteistyössä kunnanjohtajan ja elinkeinojohtajan kanssa. Kaavoitustyö tehdään kokonaisuudessaan ostopalveluna ulkopuolisten suunnittelijoiden voimin. Kaavoituksessa tehdään kiinteää yhteistyötä sekä eri viranomaistahojen että luottamushenkilöiden kesken.

Ajankohtaisista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista tiedotetaan vuosittain kaavoituskatsauksessa.

Toimi näin

Kunta antaa ohjeet niille, jotka haluavat vaikuttaa yleiskaavoitukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin yleiskaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua yleiskaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

  • Puhelinasiointi

Rakentamispäällikkö

Rakentamispäällikkö Olli Summala

Lisää tietoa
+358 406531513

Tausta ja lainsäädäntö

Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ja muiden toimintojen kesken. Yleiskaavasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kunta voi laatia yleiskaavan joko yksin tai yhdessä naapurikuntiensa (yhteinen yleiskaava) kanssa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Palvelun toteuttaa

Parikkalan kunta

Liittyvät palvelut

Kaavoituskatsaus

Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista.

Katso tiedot

Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen

Parikkalan kunnan alueen vesistöjen alueille on laadittu rantayleiskaavat ja rantakaavat.

Katso tiedot

Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen

Rakentamista varten tontille tulee merkitä korkeusasema ja rakennusluvan mukaisten rakennusten kulmien paikat.

Katso tiedot
Takaisin ylös
Copyright © Parikkalan kunta 2017